Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

199

misen tapahtumuksista, joissa irtautunut mikroskooppisen pieni solu (isän siemensolu, äidin munasolu) siirtää eräitä vanhempien substanssin ominaisuuksia perillisille. Yksityiset henkilöt, joissa noita sukupuolisoluja tuhansittain valmistuu, jäävät siitä huolimatta kuolevaisiksi, ja heidän kuollessaan sammuu heidän yksilöllinen sieluntoimintansa samallaisesti kuin kaikki muukin elontoiminta.

Maailmankaikkeudellinen ja henkilökohtainen kuolemattomuus. Kun annetaan kuolemattomuuden käsitteelle aivan yleinen merkitys ja laajennetaan se koko tunnettavissa olevaa luontoa koskevaksi, niin saa se tieteellistä merkitystä; se on silloin monistisen filosofian kannalta ei vain hyväksyttävä, vaan aivan luonnollinen. Sillä väite, että kaikki olevainen on häviämätöntä ja ikuisesti kestävää, on silloin samaa kuin meidän korkein luonnonlakimme, substanssilaki (maailman perusaineksen laki), josta tarkemmin puhumme seuraavassa luvussa. Käsittelemme siellä laajemmin tätä maailmankaikkeudellista kuolemattomuutta, perustellessamme voiman ja aineen häviämättömyyttä koskevaa oppia; nyt käännymme heti arvostelemaan sitä "kuolemattomuususkoa", jota tällä käsitteellä tavallisesti ymmärretään, yksilöllisen sielun kuolemattomuutta. Tutkimme aluksi tämän mystillisen ja dualistisen käsityksen leviämistä ja syntyä ja huomautamme silloin erikoisesti sen vastakohdan, monistisen, kokemuksellisesti perustellun kuolevaisuus-uskon, laajaa leviämistä. Erotan tässä kahtena sen oleellisesti erilaisena ilmenemismuotona alkuperäisen ja myöhemmin saavutetun kuolevaisuus-uskon; edellisessä on kuolemattomuus-ajatuksen puuttuminen alkuperäistä (alkeellisilla luonnon-


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003