191
nan asteelliset eroavaisuudet ovat pienempiä kuin näiden viimeksimainittujen ja korkeimmalle kehittyneiden järki-ihmisten (Spinozan, Goethen, Lamarckin, Darwinin j. n. e.) tajunnan asteelliset eroavaisuudet. Tajunta on niinmuodoin vain korkeamman sieluntoiminnan osa, ja sellaisena riippuvainen kysymykseentulevan sielun-elimen, aivojen, säännöllisestä rakenteesta.
Elontoimintaopilliset havainnot ja kokeet ovat jo pari vuosikymmentä sitte varmasti todistaneet, että se imettäväis-aivojen rajotettu osa, jota pidetään tajunnan elimenä, on isojen aivojen osa, nimittäin tuo kehityksen varrella myöhään syntynyt "harmaa vaippa" eli "isojen aivojen kuorikerros". Mutta mikroskooppisen aivorakenneopin on ihmeteltävillä saavutuksillaan, joista meidän on kiittäminen uusimman ajan täydellisennettyjä tutkimustapoja, onnistunut osottaa tälle elontoiminta-opilliselle tiedolle myöskin muoto-opitliset perusteet.
Tärkein näistä saavutuksista lienee ajatuselimien keksiminen, mikä onnistui leipzigiläiselle Paul Flechsigille; hän todisti v. 1894, että aivovaipan harmaassa kuorikerroksessa on keskusaistimien neljä aluetta eli neljä "sisäistä aistimussarkaa", ruumiillisen tunnon sarka päälaenliuskassa, hajusarka otsaliuskassa, näkösarka takaraivoliuskassa, kuulosarka ohimoliuskassa. Näiden neljän aistinkeskuksen välissä on neljä suurta ajatuskeskusta eli mielleyhtymäkeskusta, todelliset hengenelämän elimet; ne ovat nuo sieluntoiminnan korkeimmat työnvälineet, joiden kautta ajattelu ja tajuaminen tapahtuvat: edessä otsa-aivot, takana ylhäällä päälaenaivot, takana alhaalla pääaivot (tärkeimmät kaikista!) ja vihdoin syvällä alhaalla, sisälle kätkeytyneenä, saariaivot eli "Reilin saari". Nämä neljä ajattelukeskus-
#