146
opillista mielenkiintoa siinä havaitsemiinsa sielukehityksellisiin tosiasioihin. Uudenajan, samoin kuin vanhan ajan, kasvatusoppineet ovat kuitenkin suurimmaks osaksi olleet vallitsevan dualistisen (kahtanaisuutta opettavan) sielutieteen lumoissa; sitävastoin he enimmäkseen eivät ole tunteneet vertailevan sielutieteen tärkeimpiä tosiasioita eivätkä aivojen rakennetta ja toimintaa. Sitäpaitsi koskivat heidän havaintonsa suurimmaksi osaksi vasta jo kouluijässä tai aivan sen edellisillä ikävuosilla olevia lapsia. Ne huomiota-ansaitsevat ilmiöt, joita lapsen yksilöllisessä sielunkehityksessä on havaittavissa juuri ensi ikävuosina, ja joita kaikki ajattelevat vanhemmat iloiten ihmettelevät, eivät juuri koskaan joutuneet perinpohjaisen tieteellisesti tutkittaviksi. Tässä suhteessa on vasta Wilhelm Preyer (1881) murtanut uran teoksellaan "Lapsen sielu; tutkimuksia ihmisen henkisesti kehityksestä hänen ensimäisinä ikävuosinaan". Saavuttaaksemme täyden selvyyden, on meidän kuitenkil tutkimuksissa käytävä vielä kauemmaksi taaksepäin tutkimaan sielun syntymistä hedelmöitetyssä muna solussa.
Yksilöllisen sielun syntyminen. Inhimillisen yksilön alkuperää ja ensimäistä syntyä pidettiin vielä 19:nnen vuosisadan alussa täydellisenä salaisuutena. Kuitenkin oli jo Kaspar Friedrich Wolff v. 1759 teoksessaan "Syntymisen teoria" selittänyt sikiökehityksen todellisen laadun ja arvosteleviin havainnoihin nojautuen osottanut, että sikiön kehittyessä yksinkertaisesta munasolusta tapahtuu todellinen epigenesis, s. o. sarja mitä merkillisimpiä uutismuodostuksia. Mutta silloinen sielutiede muitta mutkitta selitti pätemättömiksi nämä kokemusperäiset, välittömästi mikroskoopin avulla havaitta-