111
oikein, jopa johtaa vain harhaankin, kun usein nimitetään kaikkia luonnontieteitä "täsmällisiksi" tieteiksi ja asetetaan ne muiden, etupäässä historiallisten ja "hengentieteiden" vastakohdaksi. Sillä yhtä vähän kuin näiden viimeksimainittujen, voidaan myöskään luonnontieteen suurimman osan alalla noudattaa todella täsmällistä tutkimustapaa; aivan erikoisesti on näin laita biologian (eläinten ja kasvien elämää tutkivan tieteen) ja sen alalla taasen sielutieteen. Kun tämä viimeksimainittu on vain osa fysiologiaa (elontoimintaoppia), täytyy sillä yleensä olla samat perustavat tietämääntulemisen tiet kuin tälläkin. Sen täytyy mahdollisimman tarkkaan kokemusperäisesti tutkia sielunelämän tosiasialliset ilmiöt, käyttämällä siinä tarkotuksessa havainnontekoa ja kokeilua; ja sen täytyy sitte päättää sielun noudattamat lait noiden havaintojen ja kokeiden avulla saamistaan kokemuksista, tekemällä induktiivisia (yksityisistä tapauksista yleiseen sääntöön johtavia) ja deduktiivisia (yleisestä säännöstä yksityiseen tapaukseen johtavia) päätelmiä ja ilmaisemalla ne mahdollisimman tarkassa muodossa. Mutta niiden ilmaiseminen matemaattisessa (suuretieteellisessä) muodossa on helposti- ymmärrettävistä syistä mahdollinen vain sangen harvoin; matemaattisessa muodossa on sielunelämän lakeja suurella menestyksenä käytetty vain eräillä aistinfysiologian aloilla; enimmillä aivofysiologian aloilla se sitä vastoin ei käy päinsä.
Sielufysiikka.Muuatta pientä sielutieteen osaa, jona "täsmällinen" tutkimus näyttää mahdolliselta, on jo vuosikausia sangen huolellisesti tutkittu ja on se kohotettu erikoiseksi tieteenhaaraksi sielufysiikan nimellisenä. Sen perustajat, elontoimintaopintutkijat Theodor