90
opin yhteiseen polttopisteeseen ja sen kautta selitti ne yhtenäisesti, vaan hän keksi myöskin valinnanajatuksessaan tuon tärkeän muutoksia aikaansaavan tekijän, jota Lamarck vielä ei ollut tuntenut. Käytännöllisenä eläintenkasvattajana soveltaen keinotekoisen valinnan kokemukset vapaassa luonnontilassa oleviin elimistöihin ja keksimällä että "olemisen taistelu" on sinä tekijänä joka luonnollisessa valinnassa vaikuttaa valikoimisen, loi Darwin suurimerkityksellisen valintaoppinsa, varsinaisen darwinismin.
Sukuhistoria (1866). Niistä lukuisista ja tärkeistä tehtävistä, jotka Darwin asetti nykyaikaiselle biologialle, oli lähimpiä eläintieteen ja kasvitieteen järjestelmän uudistus. Kun olemassaolevia lukemattomia eläin- ja kasvilajeja ei oltu "luotu" yliluonnollisen ihmeen tietä, vaan ne olivat "kehittyneet" luonnollisen muuttumisen kautta, niin ilmeni, että niiden "luonnollinen järjestelmä samalla myöskin oli niiden sukupuu, niin että niiden suurempi tai pienempi läheisyys niiden luonnollisten tunnusmerkkiensä mukaan muodostamassa järjestelmässä samalla osotti myöskin niiden suurempaa tai pienempää sukulaisuutta sukuhistorian kannalta. Ensimäisen yrityksen järjestelmän muuttamiseksi tätä ajatusta vastaavaksi tein minä itse (1866) teoksessani "Generelle Morphologie der Organismen" ("Elimistöjen yleinen muoto-oppi"). Siihen asti oli "kehityshistorialla" sekä eläintieteen että kasvitieteen piirissä tarkotettu elimellisten yksilöjen kehityshistoriaa. Minä sitävastoin perustellen esitin mielipiteen, että tämän sikiöhistorian (ontogenian) rinnalla toisena, yhtäoikeutettuna ja siihen läheisesti liittyvänä haarana oli sukuhistoria (fylogenia). Molemmat kehityshistorian ovat ovat minun käsitykseni