Ernst Haeckel: Maailmanarvotukset (Weltraetsel) (1912)

Volltext

[Vorige Seite][Index][Nächste Seite]

79

allantoisin ulkopinnassa ja johon veri tulee lapsen napasuonista. Lapsen istukkaosan ontot verellätäytetyt istukkahaarat kasvavat äidin istukkaosan verisokkeloihin, ja molempien väliset ohuet seinämät ohenevat niin paljon, että niiden lävitse voi tapahtua ravitsevan verinesteen välitön aineenvaihto.

Istukkaeläinten eri ryhmissä on äidin istukkaosan kehittyminen oleellisesti erilainen. Erittäin tärkeä on Emil Selenkon vasta v. 1890 havaitsema tosiasia, että juuri ihmisenmuotoisilla apinoilla, varsinkin orangilla, siinä suhteessa on ihmisen kanssa yhteisiä eräät erikoisuudet, joita ei ole havaittavina millään muilla eläimillä. Tässäkin siis taasen toteutuu Huxleyn n. s. pithekometraväite: "Ihmisen ja ihmismuotoisten apinain välinen eroavaisuus on pienempi kuin viimeksimainittujen ja alempien apinain välinen eroavaisuus", Luulotellut "todistukset ihmisen ja apinain verenheimolaisuutta vastaan" osottautuvat tosioloisia seikkoja lähemmin tutkittaessa tässäkin taas päinvastoin mitä tärkeimmiksi perusteiksi sen puolesta.

Jokainen luonnontutkija, joka avoimin silmin tunkeutuu näihin hämäriin, mutta mitä suurimmassa määrin mieltäkiinnittäviin meidän sikiökehityksemme sokkelokäytäviin, ja joka kykenee arvostellen vertaamaan niitä muissa nisäkkäissä havaittaviin vastaaviin tosiseikkoihin, on havaitseva niiden mitä suurimmassa määrin valaisevan ihmisen sukukehitystä. Sillä sikiökehityksen eri asteet luovat periytymisilmiöinä kirkasta valoa meidän esi-isäsarjamme vastaaviin asteisiin, kuten biogeneettinen (elämänsynnyn) peruslaki opettaa (kts. 5 luku). Mutta myöskin mukautumisilmiöt, häviäväisten sikiö-


Text translated by Väinö Jokinen, files received from Pauli Ojala, HTML-formatting done by Kurt Stüber, October 2003.
Dieses Buch ist Teil von www.biolib.de der virtuellen biologischen Fachbibliothek..
© Kurt Stueber, 2003