57
maa terottava oppi kehittyi. Elämänvoimaopin lopullista kumoamista ja palaamista elämänilmiöiden puhtaasti koneenomaisen selittämisen kannalle valmisti vasta se, että vertaileva elontoimintaoppi 19:nnen vuosisadan neljännellä vuosikymmenellä hedelmällisten tulostensa kautta saavutti hyväksymisen.
Vertaileva elontoimintaoppi. Kuten ihmisen ruumiinrakennetta koskevia tietojamme, niin ei myöskään ihmisen elontoimintaa koskevia tietoja alkuaan suurimmaksi osaksi saavutettu suorastaan havaitsemalla inhimillistä elimistöä itseään, vaan tutkimalla lähisukuisimpia korkeampia luurankoisia, ennen kaikkea nisäkkäitä. Mutta varsinainen "vertaileva elontoimintaoppi", joka yhtenäisesti käsittää koko elämänilmiöiden alan alimmista eläimistä aina ihmiseen asti, oli vasta 19:nnen vuosisadan saavutus; sen suuri luoja oli berliiniläinen Johannes Müller (1801-1858). Alkuaan lähtien ihmisen ruumiinrakenteen ja elontoiminnan tutkimisesta, veti se pian vertailunsa piiriin kaikki korkeampi en ja alempien eläinten pääryhmät. Kun se samalla vertasi sukupuuttoon kuolleiden eläimien muodostusta nykyään eläviin, ihmisen tervettä elimistöä sairaaseen, kun se tosi-filosofisesti pyrki käsittämään kaikki elimellisen elämän ilmiöt yhdeksi kokonaisuudeksi, kohosi se biologisessa (eläinten ja kasvien elämää koskevassa) tiedossa siihen asti saavuttamattoman korkealle.
Kuitenkin oli Müller alkuaan, kuten kaikki sen ajan elontoimintaopin tuntijat, elämänvoimaopin kannattaja. Mutta hän antoi tälle opille uuden muodon ja muutti sen vähitellen sen periaatteelliseksi vastakohdaksi. Sillä Müller pyrki elontoimintaopin kaikilla aloilla selittämään elämänilmiöt koneenomaisiksi; hänen uudelta kannalta