36
saamme otaksua, että näillä silloisen sivistyksen korkeimmilla edustajilla jo toisella vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua ja jo aikaisemminkin oli jonkunverran anatomisia, ruumiinrakennetta koskevia, tietoja. Mutta tarkempia kokemuksia, joita oli saatu leikkelemällä hajalle nisäkkäitä ja sitte siirtämällä kokemukset ihmistä koskeviksi, huomaamme vasta kreikkalaisilla, joista Hippokratesta kauan pidettiin etevimpänä auktoriteettina tällä alalla. Hänen jälkeensä eli vanhalla ajalla enään vain yksi huomattava anatomi, ruumiinrakenteentutkija, lääkäri Klaudius Galenus. Kaikki nämä vanhemmat anatomit eivät suurimmaksi osaksi saavuttaneet tietojaan tutkimalla ihmisruumista itseään -mikä siihen aikaan vielä oli ankarasti kielletty! -, vaan tutkimalla ihmismuotoisinten nisäkkäiden, erittäinkin apinain, ruumiinrakennetta; he olivat kaikki siis oikeastaan "vertailevia anatomeja".
Kristinuskon voitolle pääseminen ja siihen liittyvä mystillisen maailmankatsomuksen leviäminen, valmisti anatomian, samoin kuin muidenkin luonnontieteiden rappiolle joutumista. Vallankin Rooman paavit pyrkivät pitämään ihmiskuntaa tietämättömyyden ja sokean taikauskon vallassa; he, oikein kyllä, olivat sitä mieltä, että inhimillisen elimistön tunteminen on vaarallinen keino valistamaan ihmisen todellisen olemuksen tuntemiseen. Kokonaista kolmetoista vuosisataa olivat Galenuksen kirjotukset melkein ainoana lähteenä ihmisruumiin tuntemiseen nähden, samoin kuin Aristoteleen kirjotukset koko luonnonoppiin nähden. Vasta kun ajanlaskumme kuudennellatoista vuosisadalla uskonpuhdistus mursi paavin henkisen maailmanherruuden ja Kopernikuksen uusi maailmanjärjestelmä hävitti paavilaisuuteen lähei-