380
uskonsotien y. m. s. kautta ovat menettäneet henkensä, nousee yli kymmenen miljoonan. Mutta mitä merkitsee tämä lukumäärä verrattuna niiden onnettomien kymmentäkertaa suurempaan lukumäärään, jotka siveellisessä suhteessa ovat joutuneet turmeltuneen kristillisen kirkon säännösten ja pappisvallan uhreiksi? -niiden lukemattomien lukumäärään verraten, joiden korkeamman hengenelämän se on tappanut, joiden yksinkertaista omaatuntoa se on kiduttanut, joiden perheonnen se on tuhonnut? Tässä ovat paikallaan Goethen todet sanat: "Uhreja kaatuu tässä, ei karitsoja eikä härkiä, vaan ihmisuhreja määrättömästi!”
Valtio ja kirkko. Suuressa "sivistystaistelussa", jota näiden surkeiden olosuhteiden vuoksi yhä on jatkettava, pitäisi ensimäisenä päämääränä olla täydellinen valtion ja kirkon erottaminen. On oleva "vapaa kirkko vapaassa valtiossa", s. o. jokaisen kirkon tulee olla vapaa jumalanpalveluksensa ja menojensa harjottamisessa samoin kuin mielikuvituksellisten kuvitelmiensa ja taikauskoisten dogmiensa rakentelussa - kuitenkin sillä edellytyksellä, että se senkautta ei saata yleistä järjestystä ja siveyttä vaaranalaiseksi. Ja sitten on oleva samanlainen oikeus kaikilla! Vapaat seurakunnat ja monistiset uskontoyhdyskunnat ovat olevat yhtä siedettyjä ja yhtä vapaita liikkeissään kuin vapaamieliset protestanttiyhdistykset ja oikeaoppiset paavilaiset seurakunnat. Mutta kaikille näille mitä erilaisinten uskontunnustusten "uskovaisille" on uskonto olevayksityisasiana; valtio on niitä vain valvova ja ehkäisevä mahdollisesti sattuvat vallattomuudet, mutta se ei ole niitä sortava, ei niitä tukeva. Myöskään ei veronmaksajia enään pakoteta luovuttamaan rahojansa sellaisen vieraan ”uskon”