324
Ilmestys. Useimmilla uskonnoilla on, huolimatta moninaisesta erilaisuudestaan, muuan yhteinen peruspiirre, joka samalla laajoissa piireissä on yhtenä niiden mahtavimmista tukipänkistä; ne väittävät voivansa antaa ratkaisun olemassa-olon arvotukselle, jonka ratkaisu luonnollista tietä järjen avulla heidän mielestään on mahdoton, -yliluonnollista tietä ilmestyksen avulla; samalla johtavat ne ilmestyksestä dogmien eli uskonlauseidensa muka paikkansapitävyyden, väittäen samalla että noiden dogmien on "jumalallisena lakina" oltava siveysopin pohjana ja määrättävä ihmisten elämäntavat. Tuollaiset jumalalliset ilmestykset ovat lukuisten Jumalais- ja pyhimystarujen perustana, joiden inhimillinen alkuperä kuitenkin on ilmeinen. Tosin ei jumala, joka "ilmestyy", useinkaan näy suorastaan inhimillisessä muodossa, vaan ilmestyy hän ukkosessa ja salamassa, myrskyssä ja maanjäristyksessä, palavassa pensaassa tai uhkaavassa pilvessä. Mutta itse ilmestys, jossa hän ilmaantuu uskovalle ihmislapselle, ajatellaan joka tapauksessa inhimillisennettynä, sellaisten mielikuvien tai käskyjen antamisena, jotka tavallisesti on muodostettu juuri siihen muotoon ja lausuttu juuri sellaisina, jollaisiksi ne muodostuvat ihmisen isojenaivojen kuoressa ja ihmisen kurkunpäässä. Intialaisissa ja egyptiläisissa uskonnoissa, kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumalaistarustossa, Talmudissa samoin kuin Koraanissa, Vanhassa samoin kuin Uudessa Testamentissa ajattelevat puhuvat ja toimivat jumalat aivan samoin kuin ihmiset. Ilmestykset, joiden kautta nuo jumalat pyrkivät paljastamaan meille olemisen salaisuuksia ja ratkaisemaan hämäriä maailmanarvotuksia, ovat inhimillisen mielikuvituksen tuotteita. Totuus, minkä uskovaiset luulevat